lauantai 8. syyskuuta 2012

Melkoinen tuoksuviikonloppu

Huh heijaa, laiskimus täällä huutelee! Kuukausi taas vierähti vaikka eihän sen ihan näin pitänyt mennä. Haisteltu on taas kuitenkin niin vallan kauheasti. Varsinkin eräänä viikonloppuna, josta aion teille nyt kertoa. En ole riittävästi mainostanut täällä Tuoksufoorumia, joka löytyy osoitteesta www.tuoksufoorumi.fi. Ainakin osalle teistä se on jo vanha tuttu, mutta teille jotka ette sinne ole vielä eksyneet, niin tulkaa mukaan! Tuoksuviikonloppu sai siis aikansa kun eräs foorumin jäsen, Gogol, ehdotti porukalle Tallinnan reissua. Tallinnan Kaubamajasta kun löytyy Löhnätuba, jossa on niche-tuoksuja. Matka herätti porukassa innostusta ja se päätettiin järjestää. No tämä meidän Gogol on onkin melkoinen touhutäti ja järjesti vallan erikoisen illan meille perjantaille ennen lauantain Tallinnaan lähtöä. Gogol oli tavannut Roomassa Andy Tauerin ja saanut Andyn innostumaan ajatuksesta tulla tervehtimään suomalaisia tuoksuintoilijoita. Niinpä...

Eräänä perjantaina parisen viikkoa sitten matkustin pienen jännityksen vallassa Helsinkiin. Tiedossa oli ihmisiä, joita en ollut koskaan aiemmin tavannut livenä, kuuluisa parfymööri Andy Tauer, tuoksuja ja seuraavana päivänä lähtö Tallinnaan. Olin katsonut netistä kuvia Andysta ja todennut, että huh, hän vaikuttaa oikein rennolta kaverilta. Ei siis paineita iltapuvusta tai erityisen elegantista käyttäytymisestä, huh heijaa! Ja Andy myös oli oikein mukava ihminen ja hän oli selvästikin läsnä ja keskittyi meidän kanssa seurusteluun. Tässä netistä kaapattu kuva herra Tauerista:

kuva

Andy oli tuonut mukanaan näytepulloja ja pieniä pulloja joitain raaka-aineita. Hän kertoi miten kaikki sai alkunsa ja mikä on muuttunut matkan varrella. Oli mielenkiintoista kuunnella Andyn kertovan esimerkiksi siitä miten hänen pullonsa näyttävät nyt siltä kuin ne näyttävät. Tällä hetkellä Tauerin pullot ovat fazerinsinisiä, mutta aina ei ole ollut niin. Alkujaan pullot olivat kirkkaasta lasista tehtyjä ja melko tavallisen näköisiä Andyn itse suunnittelemilla etiketeillä. Hän oli niistä kuitenkin hyvin ylpeä ja esitteli meille millaisia pulloja hänellä on ollut. Eräänä päivänä kuitenkin eräs markkinointi asioita taitava mies kysyi Andylta, että "missä sun pulloissa lukee Tauer? Mistä ihmiset tietävät, että kenen hajuvesi on nyt kyseessä?". Andy mietti ja vastasi sen "siellä jossain olevan, jossain pohjassa lukee kyllä Tauer". Niin, tunnistettavuus on tärkeää mikäli mielii tuotteillaan hyvää markkina-asemaa. Tämä mies tarjoutui tekemään Tauerille uuden imagon ja niin syntyivät siniset pullot, joissa lukee selkeästi näkyvillä "Tauer". 

kuva

Andy oli kuitenkin kuullut, että pullojen uudistaminen ei tulisi miellyttämään kaikkia. Koska se mitä ihminen näkee, vaikuttaa myös siihen, mitä hän ajattelee tai haistaa, niin että osa ihmisistä saattaisi kuvitella myös tuoksujen muuttuneen pullojen mukana. Näin myös kävi. Eräs nainen, joka oli ostanut Tauerilta monta tuoksupulloa, oli muuttuneen imagon myötä sitä mieltä, että myös hänen suosikkituoksunsa on menty muuttamaan. Kyseessä oli muistaakseni L'Air du Desert Marocain. Andy ei saanut vakuutettua naista siitä, että ainoastaan pullojen ulkonäkö oli muuttunut, ei itse tuoksu. Hän kertoi myös, että häntä oli varoitettu siitä, että näin saattaisi käydä. Hän ei kuitenkaan saanut naista vakuutettua ja niinpä kyseinen nainen lopetti Tauerin tuoksujen tilaamisen. Tämä on kuitenkin todella mielenkiintoista. Oletko sinä itse miettinyt, että kuinka paljon tuoksutalojen imago, mainokset ja pullot vaikuttavat ajatuksiisi ja sitä kautta siihen, että mitä tuoksuista ajattelet? Tähän ajatukseen on iskenyt herra Chandler Burr, joka perusti "Untitled"-projektin yhdessä OpenSkyn kanssa. Hän pullottaa tuoksuja uudelleen 50 millisiin pulloihin, mutta ilman niiden nimiä ja valmistajia. Hän lanseeraa joka kuukausi sata pulloa ja joka kuukauden viimeinen päivä ostajille kerrotaan, että mitä tuoksua pullossa on. Ideana on saada ihmiset aistimaan tuoksut juuri sellaisina kuin ne ovat, ilman mielikuvia luksuksesta tai vaikkapa tyttömäisyydestä tai ylipäätään ilman markkinamiehen valmiiksi pureksittuja ajatuksia. Idea on mielestäni hyvä ja ajatuksia herättävä. Tästä asiasta saisi helposti oman postauksensa, joten jatkaakseni Tauerista lopetan tämän asian käsittelyn tällä erää tähän.

Yksi markkinoinnin kikoista on markkinoida tuoksut joko naisille tai miehille. Moni niche-talo julkaisee tuoksut nykyään täysin unisexinä, ilman sukupuolierottelua. Se on hieno asia, koska näin ihmiset eivät jätä käyttämättä rakastamaansa tuoksua vain sen takia, että se on suunnattu eri sukupuolelle. Andy kertoikin virheekseen, että hänen ensimmäinen tuoksunsa oli suunnattu naisille ja että "pour elle" on tuoksun nimessä mukana. Hänen ensimmäinen tuoksunsa oli siis Le Maroc Pour Elle. Sen jälkeen Tauerin tuoksuja ei ole suunnattu erikseen kummallekaan sukupuolelle. 


Saimme haistella myös mm. tuberosaa, vaniljaa ja tervaa. Oih, terva tuoksui hyvältä ja niin myös frankinsensi. Rakastan tuberosatuoksuja, mutta tämä tuberosa-absoluutti olikin yllätys. Eihän se ollut lainkaan sellainen huumaavanmakea johon olin tottunut! Se olikin sellainen lihaisa tuoksultaan. Toisinaan raaka-aineen tuoksu eroaakin siitä, millaisena ihmiset ovat tottuneet sen hajuvesissä haistamaan. Esimerkiksi vanilja ei ole tuoksultaan se vanilja, jota ihmiset pyytävät kun he haluavat vaniljahajuvettä. Se onkin silloin vanilliinia. (Jos ymmärsin väärin, joku Andya tapaamassa ollut korjatkoon.) Tauerin tuoksuissa on muuten selkeä tunnistettavuus, ne tunnistaa saman talon tuoksuiksi. Onkin puhuttu "tauerinadesta". 

Illasta riittäisi kerrottavaa vaikka kuinka paljon, mutta tämä postaus lienee jo tarpeeksi pitkä. Taidanpa kirjoittaa Tallinnan reissusta vallan oman postauksensa! Kiitos illasta Andy, hali hali! 


2 kommenttia:

  1. Tuoksukokemuksen muuttuminen pakkauksen mukana on jännä ilmiö. Mulle taas jää ventovieraan ihmisen ulkomuoto valokuvamaisena muistiin, jos tuoksu herättänyt huomioni.

    Tauerilla on todella panostettu ulkoasuun. Tuo kuvan näytepakkaus on tyylikäs ja laadukas. Pullot puukorkkeineen pakottavat hipelöimään.

    Tuttavani sanoi äskettäin pitävänsä Korresin tuoksupullojen muotoilusta, koska ne viestivät, että asiakas ei maksa lisähintaa pakkauksesta. Olen samaa mieltä. Mutta pidän myös siitä ylellisyyden kokemuksesta, jonka Tauerin tuoksut upeine pakkauksineen tarjoavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MInäkin pidän heidän tuotteidensa ulkonäöstä. Minusta oli jännä lukea jossain juuri muutama päivä sitten kommentti, jossa joku kirjoitti pitäneensä heidän vanhoista pulloistaan paljon enemmän kuin nykyisistä. Tietysti jos johonkin tottuu, niin uuden tottumiseenkin menee hetki.

      Olen miettinyt myös sellaista, että olen huomannut joskus lähes päättäneeni pitää jostain tuoksusta tai vastakohtaisesti minulla on saattanut olla olo, että nääh, ei tuo varmaan ihmeellinen ole. Niin kuinka paljon tällaiset ennakkoajatukset vaikuttavat siihen pitääkö vai eikö pidä tuoksusta? Olenkohan joskus rankaissut jotain tuoksua ajattelemalla etukäteen, etten sitä häävinä pidä enkä ole sitten vaivautunut antamaan sille tarpeeksi mahdollisuuksia kertoa olevansa sittenkin ihan arvostettava kaveri...En tiedä, hyvin paljon mahdollista. Mieli on jännä juttu. Toisaalta tässä maailmassa on niin paljon tuoksuja, ettei oikeastaan ole väliä vaikka joitain tuoksuja puolivahingossa syrjisikin.

      Poista