Spadaro - Sole Nero, Noche del Fuego ja Doux Amour
kuva |
Blogi on ollut hieman hiljainen nyt kesäkuussa, pahoittelen. Tuoksuteltavaa on ollut kyllä, itse asiassa hieman liikaakiin, joten monia tuoksuja on tullut haisteltua pikaisesti, mutta harvempaa useaa kertaa. Tilanne on ainakin hetkeksi rauhoittumaan päin ja yritän keskittyä enemmän jo olemassa oleviin tuoksuihini. Tosin Surrender to Chancen ja The Perfumed Courtin tarjoukset ovat toisinaan hyvin houkuttelevia...
Tällä kertaa kirjoittelen tuoksuista, joita ei monesta paikasta maailmalla vielä saa. Kyseessä on pieni yritys nimeltään Spadaro Luxury Fragrances. Tutustuin Spadaroon jonkin linkin
kautta ja ihastuin aivan ensimmäiseksi heidän pulloihinsa. Spadaron
omistaja Kim Spadaro on aromaterapeutti ja se näkyy hänen
tuoksuissaan: niissä on 13 prosenttia öljyjä. Ihokin on tuoksun
jäljiltä selvästi hieman öljyinen ja kiiltelee. Hänen äitinsä rohkaisi lapsiaan kosmeettisiin kokeiluihin oman takapihan tuotteilla ja toisinaan he muokkasivat valmiita kaupan hajuvesiä omilla öljyillään, esimerkiksi patsulilla. Kim korostaakin äitinsä vaikutusta siihen mitä hän tekee nyt. Spadarolla ei ole koulutusta hajuvesien valmistamisesta vaan hän on alkanut valmistaa tuoksuja eteerisiä öljyjä yhdistelemällä. Kokoelman jokaiseen tuoksuun liittyy jokin tarina, muisto joka liittyy johonkin tiettyyn
paikkaan. Sole Nero pohjautuu muistoon Sisilian sitruksista, Noche
del Fuego muistelee iltaa Espanjassa, jossa Kim osallistui
performanssiin, jossa savu peitti taivaan ja rummut löivät saaden
sydämen hakkaamaan. Doux Amour taasen kertoo ikimuistoisesta illasta
Marrakeshissa. Itseäni kiinnostavat tarinat tuoksujen
takana, niitä on mielenkiintoista lueskella ja tuoksua testaillessa
voi mietiskellä omia mielikuviaan verrattuna tuoksun tarinaan. Tarinat löytyvät Spadaron
kotisivuilta.
Noche del Fuego
Alussa tuoksuu
bergamotti, mutta se katoaa melko nopeasti. Parin sekunnin ajan hengittelen eukalyptusta. Tämän jälkeen alku on hieman sekava, mutta tasaantuu kyllä pian. Hyvä niin, koska alku ei
oikein miellytä itseäni, bergamotti, puu ja pippuri sekoittuvat
niin, että siinä on jotain häiritsevää. Ihollani on tuoksu,
josta tulee mieleeni mökkisaunamme siirrettävät lattialankut tai
lauteet. Kyseinen sauna on entinen savusauna eli tuoksussa todellakin on savua
mukana. Savun voimakkuus katoilee iholtani jolloin tuoksu on ihollani
puupurua, toisella kädellä siitä löytyy myös hiven sitrusta.
Tämä on todella lähellä ihoa, vieno kuivan puupurun tuoksu. Tässä
on bergamottia, patsulia, santelipuuta ja mustapippuria. Omalla
tavallaan tämä tuoksuu puhtaalta, vähän samalla tavalla kuin
mökkisauna tuoksuu puhtaalta sen ominaishajun vuoksi. Tätä
käyttäessä olo onkin vähän kuin olisit saunanpuhdas. Tätä on sanottu voimakkaaksi tuoksuksi, mutta itse en tätä sellaiseksi miellä, varsinkin kun ajattelen millaisia tuoksupommeja jotkin tuoksut ovat.
Sole Nero
Alussa tuntui kuin olisin haistellut
eteeristä öljyä, joka on sekoitettu eri sitrushedelmistä.
Viileällä ilmalla tämä on minulla hieman sitruksinen puutuoksu
ripauksella mausteita ja vaniljaa. Lämpimällä ihollani tästä tulee makea
ja silloin mausteet ja erityisesti vanilja nousevat esiin. Minulla on
Sole Nerosta tuoksunäytteen lisäksi vartalovoide, jonka tuoksu on
makean vaniljainen eivätkä sitrukset korostu siinä laisinkaan.
Vartalovoiteen makean huumaava tuoksu ei ollut lainkaan sitä, mitä
olisin nuottien perusteella osannut odottaa.
Doux Amour
Santelipuu erottuu voimakkaasti tässäkin. Erona
Sole Neroon tässä on makeita kukkia (mm. ylang ylang ja jasmiini)
ja enemmän vaniljaa. Solen Neron nuoteissa ei tosin ole vaniljaa
mainittuna, mutta se kyllä tuoksuu siinä. Tämä on näistä oma suosikkini.
kuva |
Jokainen kokoelman hajuvesistä on pehmeä eikä yhdessäkään ole pistävyyttä. Lisäksi nämä kestävät iholla hyvin. Näissä on kaikissa santelipuuta, ja
sen kyllä haistaa. Santelipuu ei ole näissä edes kovin pienessä
sivuosassa. Huomasin muuten, että nämä ovat erilaisia ihollani lämpötilan mukaan. Sole
Nero ja Doux Amour ovat lämpimällä melko makeita, kumpikin
vaniljaisia, mutta viileämmällä säällä myös itse tuoksut ovat
viileämpiä ja santelipuu korostuu. Sole Neroa en meinannut aluksi tunnistaa samaksi tuoksuksi viileällä koska lämpimällä se
oli ollut niin makea. Lämpimässä ihmettelin, että missä sen nuoteissa
mainitut sitrukset olivat ja oliko pulloon hujahtanut sitten Doux
Amouria. Ei, lämpö sen vain teki. Mielenkiintoista, täytyy testata
miten Noche del Fuego käyttäytyy eri lämpötiloissa. Sitä on pakko testata saunassa!
Spadaro ei ainakaan vielä virallisesti toimita Suomeen, mutta
Kim lähetti minulle näytteet tuoksuistaan ja yllätyksenä vielä
Sole Neron vartalovoiteen, kun laitoin hänelle sähköpostia etten
ollut onnistunut tilaamaan 10 dollaria maksavaa näytesettiä.
Asiakaspalvelu oli siis suoraan sanottuna loistavaa. Kim lupasi laittaa
postikulut puoliksi jos innostun tilaamaan jonkin heidän
tuoksuistaan. Arvostan aina hyvää asiakaspalvelua ja asiakkaat
huomioon ottava yritys on yksinkertaisesti fiksu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti